... Keksin tänään viedä sitten Meikon kantokopassa ulos, mikäli se rappukäytävä olisi se stoppi neidin halulle pistäytyä ulkona.

Viime kerralla Meiko ei oikein muuta tehnyt kuin kiljui kurkku suorana sylissäni. No,  tälläkin kertaa neiti oli kovin sylikissana, mutta enemmänkin jutteli ja oli kiinnostunut ympäristössä. Kehräisikin paljon, eikä tuntunut kauheasti pelkäävän, enemmänkin ujosteli kaikkea uutta. Kun kävelin, niin neiti kipitteli häntä pystyssä seuraten minua kuin hai laivaa :D

Benny-norski tuli kanssa moikkaamaan sitten Meikoakin. Katselivat toisiaan parin metrin päästä oikein kiinnostuneina. Kuten kuitenkin arvasin, rajavahti-Meiko sähähti, mikäli Benny yritti vähäkään liian lähelle.Meikohan on meillä tosiaan reviirin hallitsija...ja todella tarkka sellainen. Nykyisin joka ilta mamma partioi reviiriään, ja pimeässä olevat Meeri ja Tuisku käydään tarkistamassa häntä pörhöllä,  vaikka olisikin kyseessä vieras kissa! Ehehe.

Ainoaksi negatiiviseksi kokemukseksi nyt jäi se, että tytön survominen takaisin kuletuskoppaan oli aika urakka. Siis sai oikeasti survoa, kun joku ei olisi malttanut lähteä. Meikossa askarruttaa myös se, ettei se ole kauhean helppo sylissä kannettava. Aikansa se viihtyy, mutta kun päättää olla viihtymättä, niin se osaa rimpuilla todella voimakkaasti...painava roikale kun on. Noh, ehkäpä me vielä kuitenkin ulkoillaan... 8) pitää vain valkata mahdollisimman rauhalliset ajat, sillä vieraat yhä kauhistuttavat vähän tätä meidän ujoa neitiä. Ja varsinkin meluisista lapsista sillä tuntuu olevan pahat traumat.

Valtavan ihana, iso kehruukone kyllä se oli ulkona <3 tosi suloinen ja hellyyttävä. ( Kuvan vanha koiranhihna on yksi Meikon lempileluja :D se tykkää raahailla sitä. )