Tervehdys, lukijat. Olen täällä kertoakseni nöyryyttävästä päivästäni.

Aamu alkoi ihan mukavasti. Mitä nyt aamupalassani oli Lepicolia.

Kun oli päivällisen aika, koinkin sitten järkytyksen: raksujeni seassa oli raakaa lihaa! Eikä siinä vielä kaikki: Äiti on nyt päättänyt, että syömme tästä lähtien joka päivä lihaa raksujen seassa! Tuijottelin aikani ruokakuppia kuin Hamlet pääkalloa -- tosin oma synkkä kysymykseni oli: Syödäkö vaiko kuolla nälkään? Siinäpä vasta kysymys. Päätin kuitenkin elää ja syödä.

... Ja se oli virhe.

Kun äiti tuli kyläilemästä kotiin, hihkutti hän innoissaan uutta fleksiä sekä jonkin piskin vanhaa paitaa. Ennen kuin kerkesin älytäkään, oli tuo kammottava, punainen kapistus vedetty ylleni. En voinut muuta kuin maata olohuoneen matolla ja pohtia, josko tältä sensorisen deprivaation koehenkilöistäkin on tuntunut. Kiitos sinulle Meiko, joka yritit lohduttaa minua parhaasi mukaan.

Sitten mamma kaappasi minut kainaloon ja vei ulos. Päätin olla urhea ja yrittää. Kyllä se pakkopaita päällä jotenkin pystyi etenemään.

Yksi asia on kuitenkin viiksen varmaa: Tänäiltana äidin uudelta villamatolta löytyy ISO vibravet-oksennus.

 

Terveisin
                Meeri